26.9.2019
Lease Deal Oyj on ostanut Helsingissä osoitteessa Meritullinkatu 33 sijaitsevan Kiinteistö Oy Teatterikulman koko osakekannan. Kiinteistö tunnetaan paremmin nimellä Kruununhaan linna. Myyjänä kaupassa oli 11 eri teatterialan järjestöä. Omistusoikeus kohteeseen siirtyi heti. Kruunuhaan linna on vuonna 1900 valmistunut rakennus, jonka rakennutti valtioneuvos Claes Gripenberg. Kauppahintaa ei julkisteta.
Kiinteistön asemakaavaan on tarkoitus hakea muutos asumiseen, jonka jälkeen kohteeseen rakennetaan korkeatasoisia asuinhuoneistoja. Asemakaavan muutoksella varmistetaan rakennuksen sekä sen muodostaman kokonaisuuden kulttuurihistoriallisten, rakennustaiteellisten ja kaupunkikuvallisten arvojen säilyminen.
Lease Deal Oyj on Lease Deal Group -konserniin kuuluva, kasvava kiinteistösijoitusyhtiö. Kiinteistösalkkumme käsittää noin 100.000m2 liiketeollisia kiinteistökohteita Suomessa, minkä lisäksi omistuksessamme on noin 150 asuinhuoneistoa Pääkaupunkiseudulla ja Turussa.
Lease Deal Group on suomalainen, operatiivisen johdon omistama monialakonserni. Liikevaihtomme 2018 oli noin 150m€. Työllistämme eri toimialoillamme yli 1.000 työntekijää.
LISÄTIETOJA:
Lease Deal Oyj, Tomi Selkälä, +358 400 556 200